lauantai 14. lokakuuta 2017

Lääkettä omalta takapihalta

Erittäin inspiroiva puhe Tradd Cotterilta! Video on noin kolme vuotta vanha, mutta aihe ei ehdi vanhentua siinä ajassa. Cotter kertoo ensin sienten ja ihmisten yhteisestä taipaleesta tähän päivään asti. Tämän jälkeen yleisesti sienten käyttäytymisestä. Puhe siirtyy luontevasti eteenpäin erilaisten sienten lääkinnällisiin vaikutuksiin ja lopuksi miksi ihmisten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota sieniin.

Hän on kasvattanut monta vuotta sieniä ravinnokseen, mutta videon julkaisun aikana alkanut kiinnostua enemmän sienten ja ympäristön vuorovaikutuksista. Miten sienet käyttäytyvät bakteerien ja virusten kanssa. Cotter käy eri sienilajeja lävitse ja kertoo niiden mielenkiintoisista lääkinnällisistä vaikutuksista. Sekä miten niitä pystyy kasvattamaan. Kasvatukseen ei kuitenkaan mennä yksityiskohtaisesti. Puheen pääpaino on enemmän sienten lääkinnällisissä vaikutuksissa. Itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa kovin henkilökohtaiset antibiootit.

Cotter myös mainitsee lakkakäävän, Ganoderma lucidum, ja silkkivyökäävän, Trametes versicolor, joista silkkivyökääpää löytyy Nordic Fungin verkkokaupasta suomalaisena versiona. Piakkoin myös lakkakääpääkin. Ettei sitten tarvitse ottaa riskiä ulkomaalaisen rihmaston kanssa. Pakurikääpäkin mainitaan videolla.


 Jos video ei toimi, voi sen katsoa myös tästä.

       
         -Tomi-

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Nordic Fungi Pro Agria -lehdessä



Pro Agria -lehdessä oli artikkeli sientenviljelystä maaseuden sivuelinkeinona. Artikkelissa mainittiin myös Nordic Fungi. Artikkelissa kerrotaan pakurin viljelyksestä sekä sivutaan lakkakäävän viljelyksestä myös.

Ruokasienten viljelymahdollisuuksista mainitaan biologi Jouni Issakaisen työt sekä Nordic Fungin tukkiviljelykokeilut Pyhäsalmen kaivoksessa.

Artikkelin lopussa mainitaan myös Lankisen tekemä haastattelu Jouni Issakaisen kanssa. Haastattelun voi kuunnella täältä: https://soundcloud.com/nordic-fungi




torstai 16. maaliskuuta 2017

Sienillä parempaa hunajaa?


Alla video, jossa Paul Stamets esittelee Washingtonin yliopiston kanssa tehdyn mehiläiskokeen. Kokeessa mehiläisille syötetään sokeria sekä eri sienistä tehtyä "mycohunajaa".

Kahden viikon jälkeen sokeria syönneiden mehiläisten virustasot ovat merkittävästi korkeammat kuin esim. niiden, jotka ovat saaneet pakurikääpää. Tällaisien tuloksien pitäisi kannustaa suomalaisten hunajatuottajien vaihtavan sokerin terveellisempään ravintoon. Olen tästä aika innoissani ja tarkoituksenani onkin tulevaisuudessa kokeilla itse valmistaa omaa "mycohunajaa".


-Tomi-

torstai 8. joulukuuta 2016

Kasvata Osterivinokkaasi kahvinpuruissa omassa keittiössä


Nordic Fungi tekee yhteistyötä helsinkiläisen kiertotalous yrityksen Helsienen kanssa. Helsieni on osteriovinokkaiden kaupunkiviljelyä harjoittava yritys.



Paras joululahjavinkki:

Kasvata omat Osterivinokkaasi kahvinpurussa Helsieni Growkitillä. Laatikko on kierätettyä muovia, joka sisältää osterivinokas ymppipussin. Käy Helsienen sivulla ihmettelemässä kuinka helpoksi sientenkasvatus on tehty sinulle. Sieltä löytyy videoita ja tarkkoja ohjeita.

Tämä osterivinokas-kanta ei tuota itiöitä ja soveltuu hyvin keittiöviljelyyn.

Joulutarjous 24€ XL Growkit. Hae oma Growkittisi Oulun Reko lähiruokaryhmän jakelutapahtumasta. Ruuanjakotilaisuus 16.12 kello 18.00-19.00 / Kotkantie 1 (Kaukovainion kampuksen takapihan parkkialue, opasteet paikan päällä). Ennakkotilaukset vain facebookissa (linkki yllä). 

Metsänomistajan paras joululahjavinkki:

Kasvata pakuria omassa metsässäsi. Saat koivikosta huomattavasti paremman tuoton kun myymällä sen korporaation sellukattilaan tai tekemällä siitä polttopuita. Pakuritapit nyt -20%. Lisätietoa Nordic Fungin kotisivuilta.

Lisäät kahvinpurut filttereineen ja sekotat rihmaston sen sekaan.


Ollessani metsämessuilla kävin Helsienen toimistolla ja tapasin yrityksen puuhamiehet Stephanen ja Chrisin. Miehet oli rakentamassa sienikasvattamoa vanhaan merikonttiin joukkorahoituksella.

Pienen jutustelun jälkeen tajusin, että miesten arvomaailma on juuri sama kuin meikän. Olin juuri lukenut Kaikki Jakoon kiertotalouskirjan ja oivaltanut, että kiertotalous on tulevaisuuden yritysmuoto luonnonresurssien hiipuessa. Helsienen porukka harjoittaa kiertotaloutta jo konkreettisesti.




Alla lainaus Helsienen kotisivuilta:

"Helsieni on vastikään aloittanut yritystoimintansa ja etsii ihmisiä ja yrityksiä, jotka uskovat ruoan paikalliseen tuotantoon, kaupunkiviljelyyn ja kiertotalouteen."

Sientenviljely on vielä pioneerivaiheessa Suomessa. Aasiasssa syödään sieniä henkilöä kohden 40 kilon verran vuodessa verrattuna Suomen muutaman kiloon. Suomalaiset juo kuitenkin maailman eniten kahvia.  Sienialan paikallismarkkinoilla on hyvin tilaa.



Tässä kaverini Samulin kasvatuksesta kuvia:




Sienen puskiessa hengittävän teipin läpi teippi poistetaan.

Sienet muodostumassa. Talvella on hyvä suihkutella sieniä vedellä hieman kuivan huoneilman takia.


torstai 17. marraskuuta 2016

Metsä kasvaa paremmin sienirihmaston avulla


Maailman kuuluisin sienitieteilijä Paul Stamets kertoo tässä videossa, miten puuhakkeen levityksellä metsänpohjaan saadaan yli viidennes parempi kasvu puustoon. Sienirihmasto alkaa pilkkomaan puuhaketta ja antaa ravinteita metsässä oleville puille. Puut ruokkivat sieniä sokereilla.

Sienirihmaston käyttöä maataloudessa on myös tutkittu. Kestämättömällä tavalla louhittua fosforilannoitusta voidaan vähentää huomattavasti mikäli maaperässä on sienirihmasto. Lisätietoa sienten tärkeydestä kasvien viljelystä voit lukea Ulla-maijan blogista.





maanantai 7. marraskuuta 2016

Nordic Fungi metsämessuilla 11-13.11.2016


Nordic Fungi on mukana Helsingin messukeskuksessa järjestettävillä jättimessuilla Meidän Viikonloppu 11-13.11.

Shiitake 1. Flush


Me ollaan tietenkin metsämessuilla, mutta samassa kompleksissa järjestetään Elma- (maaseudun eläimet, matkailuvinkit ja makuelämykset), kädentaito-, lemmikki-, outlet- (pop-up kauppakeskus), 55plus- messut.

Meillä on ständi messuilla, jossa voit tutustua Nordic Fungin toimintaan.
Yksi kitara on ainakin mukana ständillämme.

Lisäksi, jos sulla on vaaleita t-paitoja ja haluat niihin Nordic Fungin Logon, niin tuo ne meille ständillemme niin painamme sulle Nordic Fungin headquarterilla Rovaniemellä logon paitaasi ja lähetämme sen sulle omakustannehintaan postitse 4 €.

Kuvansiirtopaperilla silitämme tämmöisen logon sun paitaasi.Logo on tietenkin oikeinpäin paidassasi :)


Biotalouden ohjelmalavalla metsämessuilla (osastonumero 6D62) on 11.11.KELLO 11 minun haastatteluni.


11.00-11.15

Proteiinia puusta – mitä ihmettä?
tutkija Esa Laine, Luonnonvarakeskus ja yrittäjä Christian Lankinen, Nordic Fungi








Osterivinokas kasvamassa vessapaperirullassa. Kuva: Ulla-Maija Takkunen
Tule jutteleen ständillemme keski-euroopan ammattitaitoisimmalle sientenviljelijälle true mycopathille Lorinille. Hän vastaa sulle jokaikiseen kysymykseen mikä liittyy sientenviljelyyn.

Sientenviljelykurssi viime kesänä Tampereella.


Metsämessujen kunniaksi verkkokaupan kaikista ympeistä koodilla metsamessut 15% alennus!

Sadan tai useamman pakurikääpätappien ennakkotilaajille ennen joulua myös 20 % alennuskoodia tarjolla. Pakuritapit toimitetaan hyvissä ajoin alkuperäistodistuksella ennen seuraavaa kasvukautta. Kysele alennuskoodia mailitse nordicfungi@gmail.com


Sienten ulkokasvatuksen suomi-pioneeri Erkki Pöytäniemi ja hänen vaimonsa Marja Karjalohjalla keväällä 2015.

Yleishyödylliset yhdistysten, jakamistalous projektien, kestävän elämäntavan yhdistyksien ja permakulttuuriprojekteiden kanssa haluamme mielellään tehdä yhteistyötä. Huomioimme yhdistyksen varallisuuden mukaan ymppien hinnat.

maanantai 15. elokuuta 2016

Kasvinsuojeluaineet historiaan sienten avulla

Paul Stamets on taas vauhdissa. Sienten ihmeellinen maailma voi ratkoa isompiakin ongelmia.


Lukekaa olkaa hyvä,

The Patent That Could Destroy Monsanto And Change The World…

 

If there’s anything you read – or share – let this be it. The content of this article has potential to radically shift the world in a variety of positive ways. And as Monsanto would love for this article to not go viral, all we can ask is that you share, share, share the information being presented so that it can reach as many people as possible.

In 2006, a patent was granted to a man named Paul Stamets. Though Paul is the world’s leading mycologist, his patent has received very little attention and exposure. Why is that? Stated by executives in the pesticide industry, this patent represents “the most disruptive technology we have ever witnessed.” And when the executives say disruptive, they are referring to it being disruptive to the chemical pesticides industry.

What has Paul discovered? The mycologist has figured out how to use mother nature’s own creations to keep insects from destroying crops. It’s what is being called SMART pesticides. These pesticides provide safe & nearly permanent solution for controlling over 200,000 species of insects – and all thanks to the ‘magic’ of mushrooms.


Paul does this by taking entomopathogenic Fungi (fungi that destroys insects) and morphs it so it does not produce spores. In turn, this actually attracts the insects who then eat and turn into fungi from the inside out!
The Patent That Could Destroy Monsanto And Change The World...
This patent has potential to revolutionize the way humans grow crops – if it can be allowed to reach mass exposure.

To tolerate the use of pesticides in modern agriculture is to deny evidence proving its detrimental effects against the environment. Such ignorance really can no longer be tolerated. For example, can you imagine a world without bees?
Monsanto’s chemical concoctions which are being sprayed all over farmers’ fields around the world are attributed to the large-scale bee die off. While a growing number of countries are banning Monsanto, it’s still being used in in nations who should be aware of its dangers. To say that new methods need to be implemented before it is too late is an understatement…

 

 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kasvukausi 2016

Sientenviljelykurssi Tampere


Hirvitalo Tampere

Lorin veti esitelmän sienistä ja ihmiset oli erittäin kiinnostuneita.

Lorin

Tampere

Ymppäyspöytä oli eka kertaa kokeilussa

Tampereen hirvitalo on kyllä hieno mesta. Siellä tapaa myös elämäniloisia ihmisiä.

Lisää kuvateksti

Lorin kertoo Ossille kuinka viime vuotisissa herneen kuivissa varsissa voi kasvattaa Osterivinokasta.




Valmis Reishi kasvualusta kotiviljelijälle.

Reishi kasvaa Tyrnävällä. Pussit myynnissä verkkokaupassa. Voit kasvattaa lakkakääpää sisätiloissa aukaisematta pussia ollenkaan. Mikäli haluat itse käävän teet vain viillon pussiin.

Meikä, Lorin ja Mice


Sieniymppi jääkaappi

Osterivinokas

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kuningasosterivinokas pleurotus eryngii

Kuningasosterivinokas Pleurotus eryngii



Valmis sahanpuru-ymppi sienipedin rakentamiseen puutarhaan. Suositellaan myös aloittelijoille.

Luonnollinen elinympäristö

Kuningasosterivinokasta voi löytää pääasiassa lehtipuiden kuolevista tai kuolleista juurista, varsinkin etelä-euroopasta ja pohjois-afrikasta, keski-aasiasta ja etelä-venäjältä. Joskus vinokkaan voi löytää myös ruusujen juurista. 

Sopiva kasvualusta
Lehtipuu (koivu, leppä), olki

Käyttö
Ruokasieni, lääkesieni

Kuningasoisterivinokas tuottaa herkullisia sieniä. Sienen koostumus on verrattavissa herkkutattiin. Sientä voi myös käyttää herkkutatin tapaan. Sienen lakki on 3-10cm leveä ja jalka 3-10cm pitkä. Kunnon olosuhteissa kasvanut kuningasoisterivinokas voi painaa jopa 300g. Sieniä voi säilöä 2 viikkoa jääkaapissa.

Kuningasosterivinokas sisältää runsaasti b-vitamiineja, kuten tiamiinia ja riboflaviini b2 sekä niasiinia, c- ja d-vitamiinia ja foolihappoa. Yksi neljäsosa kuivatusta sienestä on proteiinia, jossa on kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot. Kuningasosterivinokkaan tärkeimmät lääkinälliset aineosat ovat lovastatin ja polysakkariidi pleuran.


Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: AvokantaisetAgaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaisetAgaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Helttasienet Agacales
Heimo: Vinokkaat Pleurotaceae
Suku: Osterivinokkaat Pleurotus
Laji: eryngii



Lakkakäävän terveysvaikutukset 20 minuutissa


Suomi satsaa sienitutkimukseen. Nyt haetaan kantoviljelyllä euroja.

Hoi

Ylellä oli tämmöinen uutinen. Lopulta suomessakin ymmärretään että metsää voi hyödyntää muuhunkin kuin puupeltojen kasvattamiseen. Mielenkiinnolla odottelen että miten tutkijat onnistuvat esimerkiksi lampaankäävän viljelyssä, joka on männyn mykoritsasieni.

Nordic Fungilta löytyy jo useampi kantoviljelyyn sopiva sienikanta. Maailman kuuluisimman mycologin Paul Stametsin yli 80 vuotias äiti toipui rintasyövästä käytettyään silkkivyökääpä uutetta. Meillä on suomalainen nopeakasvuinen silkkivyökääpä lajikoimissamme sekä myös hyvin aggressiivinen koivuvinokas. Pyrimme keräämään ensi syksynä lisää suomalaisia sienikantoja.

Eri lääkesienten ominaisuuksia. Arvaatte varmaan miksi Nordic Fungi keskittyy lakkakääpään.

Shroom





keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pakuripuutapit myynnissä!

Nordic Fungin uutuutena on pakurikääpä puutapit! Meillä on todella nopeakasvuinen kanta, josta valmistamme puutappeja Tyrnävän sienilaboratoriossa.

Lakkakääpätappien ymppäystä vuonna 2013 nesteviljelmästä. 


Huonolaatuiset koivikot tuottamaan lääkesientä! Kohteet jossa koivun runkomuoto ja kasvupaikka on huonosti metsäteollisuudelle soveltuvaa ovat loistavia kohteita pakurin viljelylle.Tällaisilla metsäkuvioilla tapahtuva pakurinviljelytoiminta ei aiheuta haittaa metsäteollisuuden koivukuidun saannolle.

Polttopuukauppaan ja tukkipuiden myyntiin verrattuna pakuri tuotaa enemmän euroja. Koivu kasvaa 70 vuotta tukkipuun mittoihin nykyisen markkinahinnan puun arvo on 20-50€. Pakurin maksimaalinen tuotto parhaassa mahdollisessa tapauksessa 8kg per puu. Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden arvion mukaan yhdestä puusta voi saada noin 5-8kg pakuria. Pakurin kysyntä idässä ei vastaa tarjontaa ja nykyinen kilohinta pyörii 33-55€ välillä.

Pakuria on odoteltavissa 6-8 vuoden päästä ymppäyksestä. Samasta puusta voi saada satoa toisenkin kerran.

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan 75,5% puista joita ympättiin on jo ensimmäisen kasvukauden jälkeen havaintoja pakurikääpärihmaston leviämisestä. Suositeltu määrä on 5 tappia per puu joten melkeen 4/5 onnistuu.

Olemme omin silmin havainneet ymppäyksen onnistuneen. Sieni on kasvanut puun sisään, mutta pakurikasvainta emme ole vielä havainneet, sitä joutuu odottamaan pidemmän aikaa. - http://mttelo.mtt.fi/pakuri


Osta puutapit Nordic Fungin verkkokaupasta. Isompien erien toimituksista ja hinnoista voidaan neuvotella. Ouluun ja Rovaniemelle kuljetus ilmaiseksi. Meiltä löytyy myös suomalainen koivuvinokas pleurotus pulmonarius ja oululainen silkkivyökääpä trametes versicolor.  Koivuvinokkaalla on hyvin samanlaisia ominaisuuksia kuin Osterivinokkaalla. 

Nordic Fungi neuvoo yksityiskohtaisesti miten pakuri ympätään (istuteaan) koivuun. Myymme myös tappeja huomattavasti halvemmalla kuin kilpailijamme ja annamme niille takuun. Voimme myös suorittaa istutuksen puolestanne.

Nordic Fungi aukaisee uudet kotisivut lähiaikoina.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Sieniviljelijän arkea

Luomu lakkakääpäjauhe nyt myynnissä Nordic Fungin verkkokaupassa

Jyvät ja sahanpurut kolonioituvat lasipurkeissa. Nordic Fungi käyttää kierätettyjä lasipurkkeja muovin sijaan.


Rihmastoja pitää jakaa uusille petrimaljoille 3-6 kuukauden välein. Nordic Fungi käyttää lasisia petrimaljoja. Kuvassa lakkakääpärihmasto, mikä on myös myynnissä verkkokaupassa. Rihmasto laitetaan steriilissä ilmavirrassa vehnänjyviin jossa se saa rauhassa kasvaa.

Pakurikääpä oli eritääin elinvoimainen. Mikäli haluat huonokasvuisen koivikon tuottamaan pakurikääpää meiltä voit ostaa rihmaston tai sahanpuruympin. Koivikko tuottamaan lääkesientä ensi keväänä????

Luonto on arvaamaton. Pinovyökääpä voitti kemiallisen sodankäynnin tässä pölkyssä, vaikka lakkakääpä oli ympätty pölkkyyn. 

Normi arki tee: Lakkakääpä, silkkivyökääpä, lakujuuri, kaneli, kardemumma, schizandra marja ja nokkosenjuuri.

Luomu lakkakääpäjauhe myynnissä Nordic Fungin verkkokaupassa. 

Sienijuuri eli mykorritsa on luonnon oma internet


Vain pieni osa sienestä näkyy maapäällä. Biolooginen valtaväylä lankamaista ihmeellistä rihmastoa juoksee maan alla ja yhdistää kaikki kasvikunnan pyhät luomukset yhteen kuten kasvit, puut, varvut ja pensaat esimerkiksi metsäekosysteemissä.


Tutkijat kutsuvat tätä Wood Wide Webiksi jonka avulla kasvit ravitsevat itsensä ja muut kasvit, kommunikoivat keskenään ja jopa käyvät kemiallista sodankäyntia muita tovereita vastaan. Maailman kuuluisimman mycologin Paul Stametsin mukaan sienirihmasto tietää tarkalleen missä olet metsässä. Se aistii sinun joka askeleesi.



Mykorritsa on kasvijuurten kumppani. Kasvit antavat hiilihydraatteja sienelle joka puolestaan ruokkii kasveja ravinteilla kuten typellä ja fosforilla. British Colombia tutkija Suzanne Simardin mukaan koivu ja douglas kuusi siirtävät hiiltä sienijuuren kautta pienimmille alikasvukseen. Alikasvus on vähäisen valon takia riippuvaisia sienijuuresta luonnollisessa metsässä.

Suomessa on harjoitettu kauan alaharvennusta, jossa pienimmät puut poistetaan jotta isommat kasvaisivat kokoa kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Tämä tutkimus toivottavasti avaa suomen metsäammattilaisten näkemystä ekometsänhoidon hyödyistä.

Itävallassa asuessani kysyin naapuriltani miksi he eivät istuta saksanpähkinäpuun marjapensaita tai muita kasveja. Naapuri vastasi että saksanpähkinän juuret lähettävät myrkkyjä jotka tappavat kaikki lähellä olevat kasvit. En usko että hän aavisteli että myrkky kulkeituu mykorristsan avulla muihin kasveihin.

Upliftin artikkeli sienijuuresta on luettavissa täältä.

C





perjantai 27. marraskuuta 2015

Tukkiviljely sisätiloissa - tulokset

Lakkakääpä fruittaa pölkyissä ja lasipurkissa. Avasin lasipurkin kannen kun huomasin että varsi oli jo kasvanut kanteen kiinni. 

Ymppäsin viime joulukuussa koivun pölkkyjä Reishillä Ne oli saunan lauteiden alla ämpärissä joka oli täynnä hiekkaa. Rihmasto kasvoi koko talven sisällä. Voit katsoa kuvat täältä. Kesäkuun alussa alkoi sieniä muodostuun jolloin nostin ne kuusen alle pihalle. 

Hämmästykseksi kolmessa pölkyssä kasvoi joku muu sieni kuin lakkakääpä. Kyseessä on todennäköisesti pinovyökääpä. Pölkyt oli tuoreita joten ihmettelen mistä rihmasto oli sinne päässyt. Kuitenkin pinovyökääpä voitti taistelun lakkakääpää vastaan ja alkoi muodostaa itiöemää. 

Muissa pölkyissä kasvaa Reishi. Laitoin ne minikasvihuoneeseen. Aluksi mulla oli akvaariopumppu ulkona ikkunalaudalla joka pumppas raitista ilmaa kasvihuoneeseen. Luovuin kuitenkin pumpusta kun ikkunan piti olla raollaan ja talvi oli tulossa. Sprayaan kerran päivässä kasvihuoneen sisäseinät jotta kosteus pysyy hyvänä kasvaville lakkakääville.


Lakkakääpä muodostuu

Jää nähtäväksi saako kääpä tarpeeksi raitista ilmaa ilman mitään ilmanvaihtoa. Tähän mennessä näyttää todella hyvältä. 


Pinovyökääpä