maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kasvukauden valmistelut part 1

Progression

Olemme täten painineet painekattilan tiivistyksen kanssa;
Voitokkaasti.
Takaiskuilta kuitenkaan välttymättä.
Tulevaksi kasvukaudeksi olemme steriloineet ja inokuloineet ensimmäiset pussitkin.
Nyt jännnityksellä odotamme työn tuloksia.




Viimeinkin ritilät pianekattilassa! Eikun täyttelemään.

Rihmastojen kolonisaation etenemis nopeuksissa on selvät erot; toinen on inokuloitu itiöruiskulla(oik.) ja toinen "wedge" tekniikalla(vas.) suoraan petrimaljalta.

Sawdustspawnin eli sahanpuruympin valmistelua. Kosteuden säätöä jne.

Varoventtiili huutaa merkkinä siitä, että himoittu paine on saavutettu. Tiiviste täten toimii. HURRAA!

JES

Todella "ammattimainen" inokulointi suoritettu noin kello 0000. Ensikoettelemuksessaan laminaarivirtauskaappi huusi warninkia joten toivotaan parasta, emmehän voi muutakaan.

Pussit olivat paisuneet ja venyneet muodottomiksi painekattilassa. Ensikerralla emme kiinnitä niitä niin tiiviisti.

ITSENSÄ!

Pöytä on katettu.


Lisä rei'itys. Kahdestatoista reiästä tuplasimme kahteenkymmeneenneljään! Niitä on veikeä ruuvvailla auki ja kiinni.


Mikäli asiat etenevät tästä eteenpäin toivotulla tavalla olemme suorittava seuraavat inokulaatiot n. kuukauden kuluttua eli huhtikuun lopulla. Silloin kasvualustan määrä kasvaa exponentiaalisesti! Neljä pussia muuttuu noin. 20-30:ksi pussiksi sahanpuruymppiä. Näistä pusseista sitten inokuloidaan joskus siellä touko/kesäkuun huitteilla edelleen exponentiaalinen määrä (noin 100-200) lopullista kasvualustaa sisältäviä pussukoita. Huhhahhuli.

Tekeillä on lisäksi nesteviljelmää jolla  inokuloimme n. kuukauden kuluessa puutapit. Ne ovat sitten valmiina käytettäviksi toivottavasti jo  ennen kesäkuuta.

Parasta aikaa. :)


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kasvata omat lääkesienet kotipihallasi. Suomalaisen lakkakäävän plugit saapuvat!

















 

 Kasvukausi lähenee kovaa vauhtia. Meille valmistuuu suomalaista kantaa olevaa lakkakääpää puutapeissa. Suunnilleen kesäkuun alussa plugit saadaan myyntiin, mut ennakkotilauksia otetaan vastaan. Saimme laitettua yhteystiedot linkin blogiimme yleisön pyynnöstä :)

Pieni pussi 20 €
Iso pussi 30 €

Tukkiviljely on helpoin tapa kasvattaa omat lääkinnälliset sienet. Viime kesän poustauksessa ohjeet.

Rihmasto leviää puutappeihin.

Ganoderma ei oikein ilahtunut kun yritin tutustuttaa mateeseen. Sen sijaan koivuvinokas otti käytetyt mateen pöröt avosylin vastaan! epästeriilistä vinokasmatekompostista on luvassa aivan oma poustaus hamassa.

Nesteviljelmä ei toiminut jostain syystä. Onneksi jyväymppi toimi.



Vasemmalla osterivinokkaan rihmastoa, muut ganoderma känkkyä.

Nesteviljelmä ja plugit.





tiistai 22. lokakuuta 2013

Home sieniteltassa

Pahiten kontaminoitunut kasvualusta.

 Trichoderma home (forest green mold) valtasi kasvualustamme.

Toimenpiteet jolla yritimme taistella hometta vastaan olivat seuraavat: heti kun huomasimme homeen laskimme ilmankosteutta ja raaputimme näkyvät homeen osat pois kakuista puukolla.Kokeilimme myös ruiskuttaa ruokasoodavettä homeen ja itiöemien päälle. Sekään ei auttanut tilannetta, joten otimme kovemmat aseet käyttöön. Vetyperoksiidi estää uusien homeitiöiden muodostumisen, joten ostimme pari pulloa kolme prosenttista vetyperoksiidiä apteekista. Sprayailimme sillä kasvualustoja ja tilanne parantuikin hetkeksi, kunnes sitkeä home jatkoi kasvuansa. Ilmankosteuden tiputus ei tehnyt hyvää kääville. Niiden kasvu loppui ja ne alkoi hieman kuivua.



Päätimme lopuksi leikata irti jäljellä olevat itiöemät ja kuivattelimme niitä päivän auringossa, jolloin lakkakääpä tuottaa d-vitamiiniä. Pääsimme seuraavana päivänä maistelemaan itse kasvatetusta lakkakäävästä valmistettua teetä. En voi muuta sanoa että en ole koskaan mistään yrtistä saanut niin voimakasta tunnetta. Täydellinen rauha virtasi kehooni ja mieleni hälinä lakkasi kuin seinään. Tässä sienessä on potenttiaalia!

Ensi keväänä  jatkuvat viljelyt. Rakensimme kesän aikana lämpöä varaavan rakettiuunin halliin sisälle. Pääsemme siirtämään sienipussit telttaan jo lumen ollessa maassa, kunhan lisäilemme puita uuniin :)


Puupinosta sieniteltan vierestä löytynyt home oli täsmälleen samanlainen joka löytyi myöhemmin reishi teltastamme.