sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tarkat ohjeet tukkiviljelylle

Tukki- ja kantoviljely ovat passiivisia viljelymuotoja. Ymppäyksen jälkeen viljelijän ainoa tehtävä on seurata, että tukit eivät pääse kuivumaan. Yleensä Suomen kesä hoitaa homman. Ymppäyksen tukkiin tai kantoon voi periaatteessa tehdä ympäri vuoden, kunhan rihmasto saa kasvaa plus-asteissa. Suomen kylmissä olosuhteissa ymppäys olisi kuitenkin hyvä tehdä keväällä. Sienilajista ja puun tiheydestä riippuen satoa voidaan saada useampana syksynä, kunnes puun ravinto-aineet on käytetty loppuun.




Valmistelu

Puun laatu ja tuoreus on erittäin tärkeää onnistuneelle viljelylle. Toki vanhemmilla puillakin voi viljelijä onnistua, mutta riski että puussa on jo jokin toinen sienirihmasto tai bakteerikantaa on suurempi. Puut kannattaa kaataa keväisin ennen lehtien puhkeamista, koska sokeripitoisuus rungossa on silloin suurin. Suurin osa lehtipuista soveltuu tukki- ja kantoviljelyyn . Puun kaadon jälkeen se kannattaa ympätä kahden kuukauden sisään. Valmista puu seuraavanlaisesti: Upota tukki kolmeksi päiväksi ammeeseen ja anna kuivua yhden päivän ajan ulkona. Paras valinta olisi 20-35cm paksuinen ja 90-120cm pitkä kaarnallinen tukki. Tukki voi kuitenkin olla kuinka iso tahansa. Pääasia on  että tappeja ympätään noin. 10 sentin välein. Mitään oikeeta tekniikkaa ei ole olemassa vaan voit itse soveltaa ymppäystekniikkaa. Jotkut viljelijät esimerkiksi ymppää rihmaston vain tukkien päätyihin ja odottaa satoa kauemmin. Tässä oma sovellukseni viime keväältä.

Puutappien saavuttua ne olisi hyvä jättää lepäämään huoneenlämpöön muutamaksi päiväksi, jotta rihmasto saisi aikaa toipua postimatkasta. Jos et aio käyttää tappeja heti, voit säilyttää niitä jääkaapissa ja käyttää myöhemmin mieluiten muutaman viikon sisään.

Lakkakäävän puutappeja voi tilata TÄÄLTÄ!

Tukkien ymppäys

Leikkaa noin 2cm tukkien päästä pois juuri ennen ymppäystä estääksesi epätoivottujen sienten kasvun (ei välttämätön mikäli puu on tuore). Heitä palaset pois. Poraa  noin 50:ntä 3-4cm syvyistä reikää tasaisesti ympäri tukkia. Aseta tapit varovaisesti reikiin. Suosittelemme ymppäämään myös tukin päät paremman tuloksen takaamiseksi.

Heti kun koko tukki on ympätty, sulje reiät mehiläisvahalla. Yksinkertaisin keino on levittää lämmintä nestemäistä vahaa pensselillä reikien päälle tai upottaa leikatut päät vahaan. Mehiläisvaha estää bakteerien ja muiden sienten pääsyn sisään reijistä, mutta ei ole välttämätön toimenpide viljeyssä.

Rihmaston kasvuvaihe

Aseta tukit varjoiseen ja kosteaan paikkaan puutarhassasi. Voit myös säilyttää tukkeja juuttisäkeissä hyvin ilmastoidussa kellarissa. Juuttisäkin tulee pysyä kosteana . Sienirihmasto käyttää juuttisäkin lopussa myös ravinnokseen. Jokaisella sieniellä on oma optimilämpötila rihmaston kasvulle.

Rihmaston kolonisoitua tukit kaiva pieni kuoppa varjoiseen paikkaan puutarhassasi ja aseta tukki kuoppaan pystyyn tai kyljelleen (Shitake ei vaadi maakontaktia). Valkoinen rihmasto tukkien päässä on merkki kolonisoitumisesta. Voit myös viljelllä sieniä varjoisella parvekkeella käytetyissä ämpäreissä tai missä tahansa laatikoissa. Aseta tukki ämpäriin ja ympäröi se kosteutta pitävällä aineella esimerkiksi hiekalla.

Talvehtiminen

Tukit on hyvä peittää esimerkiksi paksulla kerroksella olkea. Olki suojaa rihmastoa ensimmäisiltä hallaöiltä ja pidentää kasvukautta.

Fruittaus

Liota tukit kylmässä vedessä 24h. Tämä simuloi sysksyn tuloa ja saa rihmaston tuottamaan sieniä. Noin 10-14 päivän päästä liottamisesta pieniä sienenalkuja pitäisi näkyä tukissa. Voit myös luottaa loppukesän ukkoskuuroihin vähentäen työmäärääsi.

Tukit kannattaa upottaa puoleksi maahan kosteuden säilyttämiseksi.

1 kommentti: