torstai 18. heinäkuuta 2013

Projektin tilanne - Teltan asennus


Reishin viljelyprojekti edistyy kovaa vauhtia. Saatiin kesäkuun alussa viljelyteltta pystyyn ja viime viikolla sähkömies kävi asentamassa poistoilmapuhaltimen.

Luontoa kunnioittaen puhallin ostettiin tietenkin käytettynä netistä. Puhaltimen asennuksessa piti käyttää aivonystyröitä kuten Pelle Pelottoman Aku Ankassa. Pienellä modauksella ja rälläkän räminällä saimme lopulta reijän kasvatushallin seinään, ja tuuletin on nyt seinässä hurisemassa kuin pieni herhiläinen. Todella mukava ja osaava sähkömies kävi sen viime viikolla asentamassa, joten poistoilma on nyt kondiksessa.

Sieniteltan valaistus on tähän mennessä hoidettu rehellisellä luonnonvalolla teltan ollessa lähellä isoa ikkunaa.

Painekattilan osto on tuottanut hieman päänvaivaa meikäläisille. Kriteerinämme on painekattila, jonka voi lämmittää joko puulla tai kaasulla. Ostimme jo yhden tori.fi-kauppapaikasta. Huomasimme kuitenkin lieriölootan saavuttua, että kansi oli liian pieni kasvualustapusseillemme. Sen jälkeen löysimme Oulusta metallipajan, joka lupasi valmistaa meille painekattilan. Työntekijät kuitenkin lomautettiin yllättäen tästä firmasta ja olimme täysin äimillämme. What now? Muutama viikko on etsitty uuttaa tekijää, mutta näin heinäkuussa se on vaikeaa.

Kasvatusalusta eli sahanpurut ja puulastut odottavat painekattilaan pääsyä. Rihmasto on jo vallannut ruisjyvät ja odottaa innolla uutta ateriaa. Projekti lähtee nyt kesälomalle niin kauaksi aikaa, että saadaan painekattila hommattua.



Tilasimme silkkivyökääpää, joka on yksi parhaita syöpää estäviä lääkinnällisiä sieniä. Lauri tunkemassa jyväpussin  sterilisointiin autoklaavin pienestä aukosta. HellFire oli painekattilan alla reilun tunnin ja seuraavana päivänä laitettiin silkkivyökäävän rihmasto jyväpussiin.




Ilmankosteusmittari ja mies kuin veistos.
 
Teltan kosteuden säätöä. Tynnyrissä 12-päinen "foggeri", joka on yhdistetty tuulettimeen. Sumukone iskee kahdesti päivässä ajastimella päälle täyttäen 12 neliöisen teltan kymmenessä minuutussa.  Ilmankosteus pysyy hyvin 95 prosentissa teltan sisällä.

Lauri ja Renki pohtimassa, miten ihmeessä se teltta nyt kasataankaan...


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Phase 1. Puhdasviljelmän valmistaminen

Lakkakäävän, kuten muidenkin sienten kasvattaminen, alkaa puhdasviljelmän tekemisellä. Puhdasviljelmä tarkoittaa petrimaljalle valetulla mallasagarilla viljeltyä rihmastoa, joka on vapaa muista organismeista. Tämä sen takia, koska kun yhdeltä petrmaljalta sitten lähdetään laajentamaan rihmastoa esimerkiksi yhteensä sataan tai vieläkin suurempaan määrään kasvatuspusseja, leviää kontaminaatio kaikkiin näihin pusseihin, mikäli se ketjun ensimmäinen lenkki eli tässä tapauksessa tämä ensimmäinen petrimalja, jolta rihmastoa lähdetään jakamaan on jo kontaminoitunut.

Saimme käsiimme suomalaisen lakkakäävän rihmastoa, jota jaoimme petrimaljoille MTT:n laboratoriossa Rovaniemellä, koska emme ole vielä löytäneet laminaarivirtauskaappia omaan laboratorioomme. Ja seuraavassa kuvia lopputuloksesta:








Rihmastojen värikkäästä olemuksesta voi jo päätellä, ettei kyseessä ole onnistunut siirros. Kaikissa petrimaljoissa on jonkin asteinen kontaminaatio ja yhdessä jopa hometta. Tämä lopputulos tuli täysin yllätyksenä meille molemmille, sillä olemme jo aikaisemminkin vastaavin menetelmin siirrostaneet ulkomaista lakkakäävän kantaa kymmenille petrimaljoille ilman ainuttakaan kontaminaatiota.

Puntaroituani syytä huonoon menestykseemme, en keksi kuin pari vaihtoehtoa: joko saamamme rihmasto oli kontaminoitunutta jo alun alkaen (tähän en usko) tai sitten syynä voi olla kasvanut itseluottamuksemme laboratoriotyöskentelytaitoihimme, jonka vuoksi siirrostaessamme keskustelimme huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.  Keskusteltaessa saavat pöpöt suusta ilmakyytiä ja päätyvät sitä kautta kasvualustalle rihmaston kanssa. Tuon homeen uskon kylläkin laskeutuneen petrimaljan reunalle huonosti laitetun sekä huolimattoman kuljetuksen ja pakkauksen takia revenneen parafilmin tähden. Mielestäni nämä kontaminaatiot ovat huomattavasti arvokkaampia kuin ainaiset onnistumiset, sillä näistä on hyvä peilailla omaa laboratorio työskentelyään sekä ylipäätään omia toimintatapojaan rihmastojen kanssa.

Koska petrimaljat olivat kontaminoituneet, piti ne "puhdistaa". Tätä varten valoin lisää petrimaljoja, joille sitten siirsin rihmastoa niiltä kohden joilla se oli puhtaan valkoista.






Nyt voimme vain odottaa nähdäksemme kuinka hyvin rihmaston puhdistaminen onnistui. Voi hyvinkin olla, että rihmastoa joutuu vielä kerran tai kaksi siirtämään toisille petrimaljoille. Se viivästyttää varsinaisen kasvatuksen aloittamista, mutta on silti tehtävä huolella onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi.