keskiviikko 23. lokakuuta 2013
tiistai 22. lokakuuta 2013
Home sieniteltassa
| Pahiten kontaminoitunut kasvualusta. |
Trichoderma home (forest green mold) valtasi kasvualustamme.
Toimenpiteet jolla yritimme taistella hometta vastaan olivat seuraavat: heti kun huomasimme homeen laskimme ilmankosteutta ja raaputimme näkyvät homeen osat pois kakuista puukolla.Kokeilimme myös ruiskuttaa ruokasoodavettä homeen ja itiöemien päälle. Sekään ei auttanut tilannetta, joten otimme kovemmat aseet käyttöön. Vetyperoksiidi estää uusien homeitiöiden muodostumisen, joten ostimme pari pulloa kolme prosenttista vetyperoksiidiä apteekista. Sprayailimme sillä kasvualustoja ja tilanne parantuikin hetkeksi, kunnes sitkeä home jatkoi kasvuansa. Ilmankosteuden tiputus ei tehnyt hyvää kääville. Niiden kasvu loppui ja ne alkoi hieman kuivua.
Päätimme lopuksi leikata irti jäljellä olevat itiöemät ja kuivattelimme niitä päivän auringossa, jolloin lakkakääpä tuottaa d-vitamiiniä. Pääsimme seuraavana päivänä maistelemaan itse kasvatetusta lakkakäävästä valmistettua teetä. En voi muuta sanoa että en ole koskaan mistään yrtistä saanut niin voimakasta tunnetta. Täydellinen rauha virtasi kehooni ja mieleni hälinä lakkasi kuin seinään. Tässä sienessä on potenttiaalia!
Ensi keväänä jatkuvat viljelyt. Rakensimme kesän aikana lämpöä varaavan rakettiuunin halliin sisälle. Pääsemme siirtämään sienipussit telttaan jo lumen ollessa maassa, kunhan lisäilemme puita uuniin :)
![]() |
| Puupinosta sieniteltan vierestä löytynyt home oli täsmälleen samanlainen joka löytyi myöhemmin reishi teltastamme. |
perjantai 27. syyskuuta 2013
Sieniteltan avaus
Valmistimme toukokuussa kasvualustan jenkeistä tilaamallemme lakkakäävälle Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tiloissa Rovaniemellä tutkimuskordinaattori Rainer Peltolan avustuksella. Näissä kuvissa esitellään siis Paul Stametsin Ganoderma Lucidum kantaa. Suomi-kanta tulee myöhemmin telttaan ameriikkalaisen kolleegan viereen.
Tässä video sieniluolan avajaisista:
| Ammattivalokuvaaja Anna Luna kuvaa rihmaston valtaamaa kasvualustaa. |
| Tästä möykystä muodostuu 8 viikon sisään lakkakääpää kun kasvuolosuhteet ovat kunnossa. |
![]() |
| Onnelliset sienimiehet ja -renki. |
lauantai 21. syyskuuta 2013
Runkokynsikäs/Runkovalmuska (hypsizygus ulmarius) ja Viljelykaulussieni (stropharia rugosannulata) Update Heinäkuu2014
Runkokynsikäs ja viljelykaulussieni toimii symbioosissa kasvimaamme kanssa ja Silkkivyökääpä on parhaita syöpää parantavia lääkinnällisiä sieniä.
"Runkovalmuska on meillä tuntematon ruokasieni, mutta Japanissa sitä jopa viljellään kauppanimellä Shirotamogitake (elm oyster)" (Korhonen, Penkkimäki, Suomalainen Sienikirja s. 151)
Pästöroimme olkea ruokasienien kasvualustaksi isossa kattilassa reilun tunnin verran. Olki ei vaadi sterilisointia vaan pelkkä pästörointi riittää, tällöin kasvualustasta kuolevat lähes kaikki kontaminantit jättäen kuitenkin hyödylliset mikrobit henkiin. Kun oikeat mikrobit jäävät henkiin vaikeutuvat kontaminanttien yritykset saada jalansijaa kasvualustasta kilpailussa ruskovalmuskan kanssa. Sitten siirsimme oljen jäähtymään puhdistetulle tasolle jonka jälkeen annostelimme neljään eri kasvatuspussiin jotka sitten inokuloitiin tilatulla rihmastolla. Annoimme pussien kolonisoitua rauhassa kuukauden verran.
Sen jälkeen siirsimme runkovalmuskan kasvimaallemme oljen ja sahanpurun sekoitukseen kasvamaan. Saman teimme viljelykaulussienelle spiralinmuotoiselle kasvimaallemme. Kokeilu ei ainakaan tänä kesänä tuottanut itiöemiä. Toivotaan että sienet nousevat ensi vuonna.
Jätimme kaksi ylijäänyttä pussia varalle mikäli sieni ei kerkiäisi muodostaa itiöemiä tänä kesänä, koska inokuloimme sen kasvimaahamme vasta heinäkuun lopussa.
Yllätyksenä Runkovalmuska alkoi muodostaa itiöemiä kasvatuspussissa elokuun lopulla viikko sen jälkeen kun aukasin pussin :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)